Ennätyksellisen lämmin kesä on pikkuhiljaa takanapäin. Kesä tuntuu lähenevän loppuaan. Vaikka lämmintä on vielä jäljellä, kaikessa tuntuu jo syksyinen häivähdys. Suomalainen kesä päättyy elokuun lopulla pimeneviin iltoihin ja viileneviin aamuihin. Syyskuussa alkavat näkyä ensimmäiset merkit ruskasta ja pakkasöistä. Syksyinen väriloisto, kuura, paljaat kynnöspellot valmistavat talven tuloon.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Syksyn lähestymisen tunne ei johdu viilenevistä ilmoista. Minulle kanttarellien ilmestyminen on merkki syksystä - sienethän kuuluvat syksyyn. Kaikki tuntevat keltavahveron, herkullisen keltaisen kantarellin. Ensimmäiset vahverot ilmestyvät sopivina sienikesinä jo usein heinäkuussa ja satokausi jatkuu lokakuulle.  Keltavahveroita syövät jopa nekin, jotka eivät muuten sienistä piittaa – kuten minä.

Syksyn lähestyminen näkyy myös katukuvassa: pienet koululaiset reppuineen pelmahtavat kuin perhosparvi liikenteeseen. Maanantaina pyörähti kaupunginhallituksen syyskauden kokousrumba käyntiin. Kovin kepein askelin vielä, mutta uskon tahdin kyllä kiihtyvän – hyvinkin nopeasti.

Joillekin syksy on surullinen ja haikea vuodenaika. Ehkä pahimmaksi koetaan kesän vaihtuminen syksyksi silloin, kun talvi ei vielä osaa päättää, ottaako vastuun, ja harmaan märkä ajanjakso tuntuu kestävän ikuisuuden.

Itselleni syksy on huikeaa aikaa. Se on monen jännittävän ja uuden asian alku, vaikka se ajatuksissa samalla merkitsee monen asian loppua. Syksyssä on hetkensä. On aurinkoisia kirpeän kuulaita aamuja. Hämyisiä leutoja iltoja ja kaupungilla valot houkuttelevat moneen rientoon ja viihdyttävään tapahtumaan. Koskaan ei kaupungissa ole yhtä raikas ja hapekas ilma kuin syksyllä.

Siis: tervetuloa syksy. Tänä syksynä on erityisen mukava keskittyä sisäasioihin, kun saimme nauttia pitkästä, lämpimästä kesästä. Se antoi energiaa pitkäksi aikaa.