Päivän lehti uutisoi miten lahtelaiset ovat tavallista hoi­kempaa väkeä, vaikka eivät syökään erityisen terveellises­ti. Lahtelaiset kärsivät kuulemma ylipai­nosta keskimääräistä vähem­män, on mittarina sitten vyötärölihavuus tai pai­noindeksi. Asia käy ilmi Kansanterve­yslaitoksen selvityksestä, jos­sa vertaillaan suomalaisten li­havuutta ja ruokavaliota. Ver­tailussa Suomi on jaettu ruu­tuihin, joiden sivu on kymme­nen kilometriä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lahti erottuu lihavuuskar­toilta vaaleana pisteenä. Myös muissa suurissa kaupungeis­sa, kuten Tampereella ja Hel­singissä asuu keskimääräistä hoikempaa väkeä. Lahden, Helsingin ja Tam­pereen muodostama kolmio erottuu edukseen varsinkin ver­tailtaessa ihmisten vyötärö­lihavuutta. Niin naisten kuin miestenkin vertailussa Lah­ti loistaa yhtenä vaaleimmis­ta ruuduista. Suuressa osassa maata yli kolmasosa miehistä on kerän­nyt vyötärölleen vararenkaan, mutta Lahden ruudussa vain noin joka neljäs. Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa yli puolet nai­sista on vyötärölihavia, Lah­dessa noin joka kolmas. 

Uutinen on positiivinen ja kannustava. Reilu vuosi sitten havahduin itse peilin ja puntarin avustuksella huomaamaan, että vuodet olivat tehneet tehtävänsä. Kolmekymppiseksi saakka olin aina ollut hoikka, lapsuudessa lähes sairaalloisen laiha. Reilussa kymmenessä vuodessa oli salakavalasti paino lisääntynyt kilolla-kahdella vuosittain. Vaatekoko oli huomaamatta muuttunut 36:sta 40:een.

Oma liikuntani oli jäänyt turhan vähiin lasten ollessa pieniä ja ruokailutottumukset eivät ole koskaan olleet vahvin puoleni. Suklaa, salmiakki ja suolapähkinät ovat olleet paheita, joita minun on vaikea vastustaa. Syitä löytyy aina – myös parannuksen tekoon. Niinpä minäkin otin lusikan kauniiseen käteen ja arvioin ravinnontarpeeni oikeaan kulutuksen suhteeseen ja ryhdyin noudattamaan terveellisiä ruokailutottumuksia. Jätin pullat, suklaat ja muut herkut vähemmälle. Jokaisen kahvikupillisen kanssa ei tarvitse mussuttaa pullaa ja piirasta. Nykyään onneksi myös kokouskäytännöissä on siirrytty terveellisempää käytäntöön: viinerien sijaan pöydässä on usein vaihtoehtona voileipää ja hedelmiä.

Kieltämättä nyt, reilut kymmenen kiloa kevyempänä, on mukavampi liikkua. Näillä vuosikymmenillä tosin pieni pyöreys kasvoissa oikoisi ryppyjä, kuten tuttavani kohteliaasti huomautti. Ulkoisella olemuksella ei kuitenkaan ole niin väliä, terveellisyydellä sen sijaan kyllä. Ylimääräisten kilojen kadottua on astmanikin pysynyt oireettomana. Poistaa astmaani en voi, mutta elintavoillani voin vaikuttaa elämänlaatuuni ja ennaltaehkäistä oireiden syntymistä. Rohkenen suositella keveämpää elämää.